lauantai 19. toukokuuta 2012

Osa 6: Syaniidia kiskoilla

Sabinin skenaarion suoritan viimeisenä paitsi siksi, että se on kronologisesti viimeinen, myös siksi että se on niin pitkä, että se ei mahdu yhteen kohtuumittaiseen tekstiin.

Sabin herää maailmankartalta erään talon läheltä. Talossa voi tehdä kauppoja sotilaaksi pukeutuneen kauppiaan kanssa, ja ottaa Shadown kaveriksi. Shadowlle ei kuitenkaan kannata antaa mitään varusteita sillä kaveri voi lähteä lätkimään milloin tahansa. Hänen takiaan maailmankartalla kannattaa myös tallentaa usein. Maailmankartalla jatka itään, ja metsän läpi etelään kunnes näet aavikon. Kävele aavikon yli siltaa kohti niin päädyt Imperial Baseen. Sabinin kannattaa olla tasola 15 ennen tätä, sillä tuolloin hän oppii Fire Dance Blitzin (vasen-alavasen-alas-alaoikea-oikea tai vasen-vasen-alas-alas-oikea) jolla hoitelee nopeasti useimmat taistelut perusvihujen kanssa.













Jos Imperal Baseen yrttää kävellä seuraa välivideo, jonka päätteeksi nimeän uuden hahmon oletusnimensä mukaisesti Cyaniksi, ja pääsen ohjastamaan tätä linnan pihalla. Cyan on ehkä pelin paras fyysinen hyökkääjä, sillä hän pystyy käyttämään parempia haarniskoja kuin Sabin, ja jopa useimpia kilpiä, mutta iskee miltei yhtä kovaa. Lisäkokemusta voi tienata tappelemalla ruskeiden sotilaiden kanssa, mutta tavoitteena olisi tappaa mustahaarniskainen komentaja. Cyanin erikoisiskut valitaan valitsemalla SwodTech vaihoehto, ja odottamalla tietyn ajan. Komentaja kaatuu muutamalla tavallisella tai Dispatch- iskulla (1) tai yhdellä Retortilla (2). Retort Retort on vastaisku, joka vaatii että vihollinen käyttää fyysistä hyökkäystä. Slashiä ei kannata käyttää, sillä se puolittaa kohteen HP:t eikä komentajalla ei ole nitä niin paljoa. Cyanin taso riippuu muiden hahmojesi tasosta, mutta tasolla 15 Cyan saa käyttönsä erittäin tehokkaan Quadra Slamin (4) joka mös kaataa komentajan kertakiskaisulla. Palkinnoksi tämän kaatamisesta saa Black Belt- relicin jota käyttämävä hahmo iskee takaisin jos tähän isketään fyysisellä hyökkäyksellä. Välivideon jälkeen ohjaan taas Sabinia Imperial Basessa. Sabinille kannattaa antaa Black Belt, sillä tämä on hyvä iskemään, muttei kestä niin paljoa fyysistä vahinkoa kuin Cyan, joten viholliset kannattaa hoidella nopeasti. Oikeanpuoleisessa teltassa on arkku. Kick it- vaihtoehdon valitsemisesta seuraa tappelu, Hit it- vaihtoehdosta seuraa välivideo, jonka jälkeen arkun voi avata turvallisesti. Matka jatkuu alaspäin, ja sillan yli, jonka jälkeen seuraa pieni välivideo. Uusi yritys johtaa uuteen välivideoon, joka päätyy kahteen lähinnä vitsillä Kefkaa vastaan käytyyn tappeluun, Kefka kun lähtee lipettiin iskusta. Älä jää kupeksimaan, vaan pieksä Kefka perusiskuilla, sillä tämän iskut tekevät kuitenkin ihan hyvää vahinkoa. Jahtaa Kefkaa, ja jää puhumaan hänelle aina kun saat hänet kiinni. Lopulta joudut taistelemaan kahta Soldieria ja kahta Templaria vastaan. Soldierit tekevt kuollessaan Counter- erikoisiskun joka teke hieman kovempaa damaa.
Täytyy kyllä myöntää ettet näytä tarjoilijalta...
Taistelun jälkeen tulee välivideo, jonka jälkeen pääset ohjaamaan Cyania. Ylös, ovesta sisään ja alas portaita johtaa uuteen välivideoon. Mitään ihmeellistä ei ole löydettävissä, joten tie vie sisään oikealla olevasta ovesta.

Välivideon jälkeen ohjailet taas Sabinia. Mene puhumaan Cyanille, ja pääset tappelemaan kahdesti kolmen Gruntin, ja kohta Kadetin ja kahden Gruntin kanssa. Gruntit kaatuvat iskusta eivätkä osaa mitään hienoa mutta Kadet on astetta kovempi. Kolmen tappelun jälkeen Cyanista tulee ohjattava hahmo ja joukkosi ottaa käyttöön MagitekArmorit. Komennot ovat samat kuin Wedgellä ja Wicksillä alussa. Tässä vaiheessa tappeluissa kannattaa parantaa paljon koska se on ilmaista.  Lähde oikealle ja pääset tappeluun M-TekArmoria vastaan. Vähän oikealle ja vastaan tulee samanlainen kahdella Soldierilla vahvistettuna. Vielä lopuksi ylös ja siltaa pitkin ja vastaan tulee kaksi M-TekArmoria. Jatka sillan poikki niin pääset maailmankartalla.

Maailmankartalla lähde sillan yli, hieman vasemmalle, alas ja toisen sillan yli oikealle. Sillan jälkeen mene kahden vuoren välissä näkyvään metsikköön ja pääset Phantom Forestiin.

Sabinin AuraBolt- Blitz (alas-alas-vasen) tulee täällä tarpeeseen, sillä monet vihollisista ovat sille heikkoja. Mene oikealle, kunnes pääset ylös, niin pääset parannuslähteelle, josta hahmosi parantavat tällä kerta automaattisesti. Jatka lammen reunaa pitkin oikealle ja sitten alas nuolen suuntaisesti. Menemällä seuraavassa ruudussa alas ja oikealle pääset takaisin maailmankartalle siellä mistä lähditkin, joten menemme sen sijaan ylös oikealta.













Jatka vasemmalle, ja mene ylös junan kohdalla. Pienen sananvaihdon jälkeen mene vasemmalle, niin välivideo heittää sinut sisälle vaunuun. Mene alas ja yritä ulos samaa tietä kuin tulitkin. Pienen jutustelun jälkeen pääset taas liikkumaan. Täältä löytyy samanlaisia vihollisia kuin metsästäkin. Oikealta löytyy pienempi vaunu jonka käytävällä maleksivan haamun voit ottaa mukaan avuksi taistelussa. Haamun Posses- taito tappaa sekä kohteen että haamun kerrasta, jos haamu on kuolleena taistelun päättyessä, se poistetaan ryhmästäsi. Kopista löytyy kaveri jolta löytyy tietoa junasta ja vipu jonka käpelehtiminen tuottaa pienen näytöksen. Veturi on kuitenkin aloituspaikasta vasemmalle. Ensimmäinen vastaantuleva haamu aiheuttaa tappelun, seuraavista kolmesta yksi kauppaa kaikenlaista ja kaksi tappelee. Vaunun viimeisen haamun voit ottaa mukaan jos ryhmässäsi on alle neljä jäsentä. Kauppiailta kannattaa hamstrata Toniceja, Potioneja ja Sleeping Bagejä kuten aina. Jos Shadow roikkuu vielä mukana, tälle saa heiteltäväksi Shurikeneja jotka tekevät hyvää vahinkoa kovempia vihuja vastaan melko halvalla.

Seuraavassa vaunussa ensimmäisestä kahdesta haamusta toinen haluaa mukaan ja toinen tappelee. Seuraava kauppaa samoja tavaroita kuin edellinenkin, ja viimeinen haluaa mukaan. Seuraava vaunu on umpikuja jossa kaikki paitsi yksi kauppias haluavat tapella. Ulos pääset vain tappelemalla ovea tukkivan haamun kanssa joka aiheuttaa välivideon. Vaunun katolla kävele katon vasemmalle reunalle. seuraa välivideo, jonka jälkeen suuntaa oikealle, ja välinäytöksen jälkeen mene vaunuun ja väännä kahvasta. Välinäytöksen jälkeen väännä kahvasta uudestaan päästäksesi eteenpäin vaunussa. Ensimmäinen ja viimeinen haamu haluaa tapella, keskimmäisen voi ottaa mukaan. Seuraavassa vaunussa jos menet sisälle oikealta keskimmäisen pöydän ääressä olevalle tuolille meneminen johtaa ryhmäsi ensimmäisestä hahmosta riippuvaan välinäytökseen, jonka jälkeen ryhmäsi HP:t MP:t ja mahdolliset statukset paranevat. Jos menet sisään vasemmalta, pääset arkulle josta löytyy loitsujen tehoa parantava Earrings- relic, joka on kuitenkin hyödytön kaikille tämänhetkisille hahmoillesi. Seuraavasta vaunusta löytyy muutama koppi. Ensimmäisessä on arkku jonkqa tutkiminen tuo kimppuusi Ziegfriedin, joka aloittaa iskemällä jokaista hahmoasi heikosti, ja pakenee iskusta, mutta vie arkun sisällön mukanaan. Seuraava koppi on tyhjä. Käytävällä kaksi ensimmäistä haamua haluavat tapella ja kolmas tulla mukaasi. Seuraavassa vaunussa on taas koppeja. Ensimmäinen on tyhjä, mutta toisessa on neljä arkkua. Vasemmanpuoleisessa on taistelu Spectreä vastaan, josta saa palkinnoksi Hyper Wristin, seuraavassa Fenix Down, sen jälkeisessä Sniper Sight ja oikeassa laidassa Fenix Down. Käytävillä on junasta höpöttävä tyyppi ja kaksi tappeluhaluista haamua. Kun olet menossa seuraavaan vaunuun, haamusi lähtevät ryhmästäsi. Seuraavassa vaunussa on pelkkä tallennuspiste. Pääset viimein veturiin. Mene konehuoneeseen ja vedä reunimmaisia vipuja. Lopuksi mene veturin nokkaan ja vedä vipua siellä. Seuraa taistelu.

Phantiom Train

HP: 1900 MP: 350 

Lyhyt versio: Fenix Down ja se siitä.

 Pitkä versio: Jos Cyan osaa Quadra Slamin ja/tai Sabin Fire Dancen, hän käyttää sitä ja toinen paiskoo parannusesineitä ja hyökkää välillä. Jos ei, Dispatch ja AuraBolt tekevät parasta vahinkoa, joten niitä tilanteen mukaan ja parannusta väliin.













Tappelun jälkeen tulee välivideo. Sen loputtua puhu Cyanille, ja löydä itsesi maailmankartalta metsän etelälaidasta. Koukkaa etelän kautta vuoriston oikealle puolelle, josta löydät luolan. Mene luolan läpi, ja kielekkeelle, josta foit hypätä Baren Fansiin. Shadow lähtee ryhmästäsi viimeistään tässä vaiheessa. Mene välivideon jälkeen kielekkeelle, ja valitse Jump in- vaihtoehto, jolloin alkaa muutaman taistelun sarja.

Kimppuusi ilmestyy nippu piranhoja. Minuutin ajan näitä vihollisia voi ilmestyä uuina laumoina loputtomiin edellisen joukon kaatuessa. Perusiskut kaatavat nämä nopeasti. Taistelut tulevat saumattomasti, eli mikäli molemmat hahmot ovat yli tason 15, kannattaa heitellä Fire Dancea ja Quadra Slamiä jatkuvasti siten, että voit ladata Quadra Slamiä Fire Dancen aikana. Lopulta vastaasi asettuu vähän kovempi kaveri nimeltään

Rizopas

HP : 775 MP: 39

Rizopas kannattaa piestä nopeasti Pummelilla tai Aura Boltilla ja Quadra Slamillä. Sillä on voimakas El Nino- hyökkäys, joka tekee kaikille hahmoille hyvää vahinkoa. Lisäksi se käyttää Ice- loitsua ja jonkinasteista vahinkoa tekevää Bite- iskua.

Taistelun jälkeen sankarimme syöksyvät putousta alas.










keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Osa 5: Petturuus on kenraalin paikka

Seuraavana on kronologisessa järjestyksessä Locken skenario. Jos taskussa on Genji Glove, nyt on hyvä aika ottaa se käyttöön: Locke on sen verran heiveröinen että kahdella aseella huitominen tekee useimmista vihollisista selvä ennen kuin nämä vahingoittavat häntä kovin pahasti.

Kaikki tiet ulos kaupungista on tukittu, mutta eräässä talossa tien tukkeena on vain poika joka puhuu kauppiaista. Aloituspakasta vähän vasemmalle, ja kahdet portaat ylös on esinekauppa, jossa sattuu olemaan muuan kauppias. Puhumalla tälle niin taistelu alkaa. Kauppiasta ei kannata piestä, sillä onnistunut Steal- komento paitsi varastaa esineen, myös antaa valepuvun ja lopettaa taistelun. Takaisin yhdet portaat alaspäin, taloon ja siellä portaat alas. Tällä kertaa poika päästää läpi eli ovesta ulos. Tie ulos on vieläkin tukittu, tällä kertaa sotilaalla. Menen haarniskakaupan vierestä ylös muureille, ja jatkan vasemmalle kunnes löydät vihreän sotilaan, puhun tälle, ja pöllin uuden valepuvun. Nyt takaisin kaupunkiin, MagiTek armoria huoltavan sotilaan ohi vapautamaan laatikon vieressä seisova sotilas vahdista. Menen kahvilaan, sieltä baaritiskin luona olevat portaat alas, ja puhun kauppiaalle. Seuraa tappelu ja valeasun vaihto, jonka jälkeen mukaan tarttuu myös siideriä.

Palaan nyt portaikkoa vartioineen pojan luoa, ja menen yläkertaan antamaan siellä olevalle papalle siideriä. Tämä kertoo että alakerrasa on salakäytävä, jonne päästäkseen pojalle on annettav salasana, mutta hän ei muista mikä se on. Menen alas, puhnu pojalle ja vastaan "Courage", jolloin pääsen salakäytävään, joka vie automaattisesti uuden oven luo. Ovesta sisään ja yläkertaan. Oikeanpuoleisessa huoneessa on portaikko piilossa kirjahyllyn takana. Vielä hiukan alaspäin, ja pääsen jonkinnäköiseen varastoon. Saan mahdollisuuden vaihtaa vaatteet. Kunhan vastaan kyllä, menen ensimmäiselle ovelle, niin pääsen välivideoon, jossa esitellään jälleen uusi tiimin jäsen, jonka nimeän oletusnimensä mukaisesti Celesiksi. Käyn jututtamassa, ja lopuksi vrastan avaimen sellissä torkkuvalta sotilaalta. Lopuksi varustan Celesin parhailla varusteilla joita taskuistani löytyy. Viereisessä sellissä on tallennuspiste, ja kauimmaisesta ovesta pääsee varastotilaan. Varastossa on kaksi arkkua, joisssa on 500 GP, 1000 GP ja 15000 GP. Viimeinen arkku on tyhjä. Huoneessa on myös kaksi kelloa joista toinen, kauempana ovesta oleva, on pysähtynyt. Sotilaalta otettu avain saa sen taas tikittämään, jolloin salaovi paljastuu. Menen salaovesta, ja päädyn labyrinttiin.

Labyrintissä ensimmäisestä tai toisesta risteyksestä kääntyminen alas johtaa Iron Armorin luo. Jos menet näistä risteyksistä oikealle, niin seuraavasta risteyksestä ylös, ja kulmissa oikealle ja alas johtaa Heavy Shldin ja Regal Cutlassin luo. Alas (pari askelta), vasemmalle kun hahmosi on vielä näkymättömissä osissa käytävää (ei kuitenkaan liikaa) ja alas vievät portaikon luo, jonka alapäästä löytyy ylös ja oikealle mentäessä X-Potion ja alas mentäessä Ether. Alas, ja oikealle vie umpikujaan, alas, alas ja vasemmalle, löytyy Celesille näppärä Earrings- relic, alas alas ja oikealle taas johtaa portaikkoon josta pääsee ulos, tai umpikujaan jos lähtee näkymättömiin jäävään osaan alas. Menen kaupungin ulkopuolelle, ja luolaan. Luolan pohjapiirros on samanlainen, mutta arkuissa on nyt paremmat tavarat. Jos kuitenkin maltat vielä odottaa, niin seuraavan kerran kun tänne tullaan juonen puitteissa on tilalla vielä parempaa kamaa. Juuri kun olet pääsemäisilläsi luolasta, alkaa taistelu. Onneksi olen juonut parannuslähteesä luolan suulla, ja ottanut Celesiltä Iron armorin talteen seuraavaa skenariota silmälläpitäen.

Olenhan?

TunnelArmr
HP:1300 MP:900 Heikkous: eioo
Taistelun alssa Celes selittää miten Runic- komento on hyödyllinen. Kyseessä on Celesin erikoiskomento, joka imee itseensä ensimmäisen loitsun Runicin käyttämisen jälkeen, ja Parantaa Celesin MP:itä kyseisen loitsun kuluttamien MP:iden verran. Komentoa voi käyttää vain jos Celesillä on equipattuna ainakin yksi miekka. TunnelArmrilla on kuitenkin muitakin hyökkäyksiä, eli valmistaudu siihen että Locke ei voi piestä sitä ihan joka vuoro. Varsinkin Drill ja Magitek Laser tekevät kovaa vahinkoa, mutta jälkimmäistä käytetään vasta kun TunnelArmrilla on enää vähän HP:ta, ja ensimmäistä muuten vain harvoin. Jos et ole vieläkään hankkinut Edgarille Bio Blasteria, nyt on viimeinen tilaisuus hankkia se enne kuin siitä tulee hyödyllinen. Hieman harvinaisempi varastettava esine on Air Lancet tikari, joka on tällä hetkellä Locken paras ase. Taistelun jälkeen skenaario loppuu, ja jos sinulla on vielä suorittamattomia skenarioita, pääset valitsemaan niistä.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Välinäytös: Narshen kaivokset, pidennetty versio

Valitsen Edgarin, Terran ja Banonin. Kunhan olen selvinnyt joesta, olen maailmankartalla lähellä Narshea. Banon ei saa edelleenkään päästä kuolemaan, eli pidän hänet takarivissä. Menen Narsheen, muta kaupunkiin en pääse. Suunta vasemmalle, misä tulin ulos luolista, ja pienen välivideon jälkeen pääsen luoliin. Seuraan reittiä kunnes tulet välivideoon. Valo näyttää reitin kerran. Jos reitiltä harhautuu, joutuu tappelun kautta takaisin alkuun. Kun seuraan reittiä vähän pidemmälle, pääsen risteykseen, josta voin joko mennä ovesta alas takaisin paikkaan jossa Lock suojeli Terraa, ja sitä kautta Moogleluolaan. Moogleluolasta voi käydä hakemassa Rune Edge miekan menemällä luolan vasemmanpuoleiseen osaan ylävasemmalta, mutta jos ei hae sitä nyt, saa sieltä myöhmmin todella hyödyllisen Ribbon- relicin. Luolasta pääsee suoraan pois menemällä Rune Edgen sisältäneestä arkusta hieman alas ja seinässä olevasta aukosta. Kävi moogleluolassa tai ei, Varsinainen reitti jatkuu alaspäin. Tämä on täsmälleen sama luola kuin pelin alkupuolella, joten reittejä on vain yksi tarjolla. Kun pääsen luolasta ulos, menen sillan yli, ja taloon takakautta, jolloin olen läpäissyt tämänkin skenarion. Jos ei ole vielä käynyt läpi Locken ja/tai Sabinin Skenaariota, päätyy takaisin valikkoon.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Osa 4: Päivän erikoisuus: mustekalasoppa

Tässä vaiheessa lienee paras sanoa sananen Sabinin Blitzeistä. Suhteellisen monet niistä sisältävät vinoittaisia painalluksia kahden ristiohjaimen nappulan välistä. Kuitenkin toinen keino on, että vinosuuntien sijaan painat edellisen nappulan uudestaan. Esimerkiksi Auraboltin voi tehdä komennolla alas, alavasen, vasen, tai alas, alas, vasen. Tämä on hyödyllinen konsti niille tämän tekstin lukijoista jotka pelaavat, noh, kutsukaamme sitä vaikka erilaiseksi SNES:äksi.

Mutta takaisin asiaan. Returner's Hideoutissa kun puhun ensimmäiselle vastaantulijalle, minut ohjataan ovelle. Oven takana on huone jossa on Potionin sisältävä arkku, tallennuspiste, ja Banon-niminen kaveri jolle pitäisi jutella. Kun lopulta pääsen Terran puikkoihin, olen huoneessa jossa on Locke, ja Fenix Downin sisältävä arkku. Hieman vasemmalle ja ylös on huone jossa on kolme arkkua. Lisäksi laatikoista hieman oikealle on salareitti joka johtaa White Capen luo. Puhumalla sotilaalle luolan suulla pääset ulos puhumaan Banonille. Tämä kysyy sinulta kyllä-ei- kysymyksen. Jos vastaat ei, Banon uusii kysymyksen kun puhut hänelle seuraavan kerran, mutta mikäli vastaat kyllä saat Gauntletin, ja juoni etenee. Mikäli vastaat kolme kertaa ei saat Genji Gloven ja juoni etenee.

Peli jatkuessa ryhmäsi on muuten ennallaan, mutta Locke on vaihtunut Banoniin. Laita kaikille hahmoillesi Goggles-relicit, sillä tulossa on dark-statusta aiheuttavia vihollisia. Hieman alaspäin on lautta jota pitöisi käyttää, mutta laita Banon sitä ennen takariviin. Mikäli hän pääsee kuolemaan se on Game Over. Otit aiemmin sitten Gauntletin tai Genji Gloven, sitä ei kannata laittaa kenellekään.

Lautan kulkemala reitillä on silloin tällöin risteyksiä, jossa saat päättää mihin suuntaan menet. Osa reiteistä kiertää ympyrää, ja loput ovat eripituisia, mutta aarteita ei ole ja kaikki päättyvät lopulta samaan paikkaan. Lyhyin reitti on ensin ylös ja sitten vasemmalle. Lopulta päädyt joen haarojen risteykseen ja vastaasi tulee jäleen yksi pelin unohtumattomimmista hahmoista.

Ultros
HP:3000 MP:640 Heikkous: Salama
Ultros roimii lonkeroillaan joko kaikkia, tai vain yhtä hahmoistasi. Terran Fire-loitsu ja Sabinin Fire Dance saavat hänet vastaamaan Inkillä joka tekee Dark-stsatuksen jos hahmolla ei ole niitä Goggleseja. Terran olisi hyvä osata Drain loitsu, mutta ilmankin pärjää. Edgar laittaa menemään Autocrossbowlla tai Bio Blasterilla, ja Sabin Aura Boltilla tai Pummelilla. Banon parantaa joka vuoro. Ultrosin fyysinen hyökkäys on sen verran kova, että ei kannata riskeerata Gauntletista tai Genji Glovesta aiheutuvaa kilven menetystä.

Kunhan Ultros kaatuu seuraa pieni välivideo, jonka jälkeen pääset valitsemaan yhden kolmesta skenariosta.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Osa 3: Ken pelätyn kung-fun taitaa?

Kun South Figarosta on otettu irti mitä irti saa, jatkuu matka koilliseen kohti Mt. Koltsia. Laitan kaikille hahmoilleni Star Pendantin, joka estää näitä saamasta myrkytystä.

Mt. Koltsilla reitti on suoraviivainen yhden luolan ja kahden ulkoilmaosuuden verran. Toisessa luolassa jos menet heti oven luona olevan nypylän alta, alas, ja ovesta ulos löydät arkun jossa on Guardian, ase joka sopii hahmoistani vain Lockelle. Takaisin luolaan, ja tällä kertaa ylös. Ulkona reitti jatkuu kiertämällä  vuorenrinne, ja menemällä oikealle sen takse.

Rinteen toisella puolella ensimmäinen luola johtaa Tentin luo. Toisesta luolasta alkava reitti on suoraviivainen, eikä sisällä mitään muuta ylimääräistä kuin tallennuspisteen seuraavassa luolassa. Jatka reittiä eteempäin myös tämän luolan jälkeen, ja puhu luolan suulla olevalle heebolle, mistä seuraa tappelu.

Vargas
HP:11600 MP:220 Heikkoudet: eioo
Vargasilla on mukana kaksi Ipooh- vihollista, joilla on molemmilla 360 HP:ta, ja jotka on päihitettävä ennenkuin Vargasiin saa kajottua. Locke iskee normaalisti, Edgar käyttää Bio Blasteria tai Autocrossbowta ja Terra taikoo. Kunhan Ipoohit kaatuvat, pieksän Vargasia normaalisti Edgarilla ja Terralla, mutta yritän myös varastaa häneltä Mithril Clawin Lockella. Kun olen tehnyt hänelle 720 HP:n edestä vahinkoa, pääsen pieksämään Vargasta Sabinilla. Aikaa on 60 sekuntia ennen kuin Sabin kupsahtaa, ja taistelu loppuu kun Vargasille on tehty vahinkoa lopun 10880 HP:n edestä tai Sabin käyttää Pummel- Blitziä (vie kursori Blitz- vaihtoehdon kohdalle, paina A, vasen, oikea vasen ja uudestaan A).

Taistelun jälkeen mene luolaan. Sisäänkäynnistä hieman alaspäin on Tentin sisältävä arkku. Hieman oikealle ja alaspäin on uloskäynti. Returner's Hideout on maailmankartalla hieman pohjoiseen.

lauantai 7. toukokuuta 2011

Osa 2: Keisarillinen sekoboltsi ja palkkamurhaaja esittäytyvät

Juttutuokiosta Edgarin kanssa tulee lyhyt, mitä seuraavan välivideon jälkeen pääsen ohjailemaan Edgaria. Vaihdan Edgarille aseeksi Mithril Bladen tilalle sen Mogilta nyysityn Mithril Piken. Kefkalle ei voi puhua, eli jutellaampa häntä saattaville soltuille, ja koetetaan sitten uudestaan. Kun tämäkin jutustelu on ohi, palaan ylös Locken luo, ja pääsen Terran ohjaksiin. Lockea seuraamalla pääsen seuraavaan väivideoon.

Välivideon jälkeen olen taas Edgarin ohjaksissa, ja tarkoitus olisi puhua Kefkalle. Parin repliikin jälkeen menen ylös puhumaan kaksoisovilla seisovan sotilaan kanssa, joka johtaa uuteen välivideoon ja sitä kutta pieneen tappeluun kahden M-TekArmorin kanssa. Jos taistelun aikana käyttää Terralla taikuutta, johtaa se taas uuteen pätkään dialogia, jonka jälkeen taistelu jatkuu normaalisti. Tappelun jälkeen tulee lisää puhetta, jonka jälkeen suunta kohti kaakossa sijaitsevaa luolaa.

Luolan ensimmäisessä huoneessa oleva lammikkosta saa pieneltä kielekkeeltä HP:t ja MP:t takaisin täyteen. En käy hakemassa aarrearkkujen sisältöä talteen, niistä saa myöhemmin parempaa kamaa. Toisessa huoneessa ensimmäisestä risteyksestä oikeaan, sitten alas, portaiden yläpäässä olevasta ovesta, ja sen jälkeen reitti onkin suoraviivainen. Maailmankartalla jatka itään, ja sitten pohjoiseen talolle, jossa voit nukkua ilmaiseksi HP:t ja MP:t täyteen. Kus astun taloon sisälle, Edgar ihmettelee kaikenlaista. Kunhan olen tutkinut baaritiskillä olevaa kukkapuskaa, kamiinaa ja kaappia, ulkopuolelle ilmestyy kaveri jolta kuulen hieman uutisia. Jatka etelään South Figaron kaupunkiin.

Reliikkikaupassa kuulee infoa reliceistä. Ostan Spint Shoet että pääsen vähän nopeammin, mutta myös neljät Gogglesit ja Star Pendantit. Arsenaalista hankin Bio Blaster- Toolin, kolme Plumed Hattiä, kaksi Heavy Shieldiä, Cotton Roben ja Kung Fu Suitin. Jos rahat loppuva kesken, pieksän vihollisia maailmankartalla kunnes tilanne muuttuu. Lopuksi käyn vielä kahvilassa juttelemassa baaritiskillä olevalle ninjalle, jonka nimeän oletusnimensä mukaisesti Shadowiksi.

perjantai 6. toukokuuta 2011

Osa 1: Var... eikun siis Aarteenmetsästäjä ja Kuningas

Terran mennessä tajuttomaksi seuraa pieni atkauma, ja sitten edelliseen taloon astelee uusi tuttava, jonka nimeän oletusnimensä mukaisesti Lockeksi. Ammatiltaan tämä on varas, mutta sitähän ei saa sanoa ääneen. Locke pinkoo suoraan Terran luo, ja joutuu saman tien puolustautumaan vartijoita vastaan, mutta onneksi avuksi kiiruhtaa nipulinen Moogleja. Seuraa erä kukkulan kuningasta. Tarkoituksena on kolmen tiimin avulla estää vartijoita saavuttamasta Terraa, ja päihittää alhaalla odottava komentaja. Mog-hahmon varusteita saa jostain syystä peukaloida, eli kannattaa ottaa pelin tähän mennessä parhaat varusteet, Mithril Pike ja Mithril Shield parempaan talteen. Pikeä et saa vielä kenellekään, mutta Shieldi kanattaa laittaa pyysisesti huonommalle Terralle ja siirtää Buckler Lockelle.

Kun Terra on pelastettu, matkaa on tarkoitus jatkaa Maailmankartalla etelään kahden vuorijonon välissä, ruohomaiden yli ja metsän poikki autiomaassa sijaitsevaan Figaron linnaan. Linnassa pääsee eteishallista tyrmiin tai konehuoneeseen, mutta kummastakaan ei ole nyt iloa. Sisäpihalla sotilaat estävät pääsyn isoista pariovista, eli ainut tie on eteenpäin. Haarniskoin koristellusta hallista pääsee oikealla olevasta ovesta asekauppaan, jossa tosin myydään pelkkiä Tool-komentoja joita ei kumpikaan hahmoni voi käyttää. Esinekauppa on vasemmalla. Hallin läpi pääsee valtaistuinsaliin, ja puhumalla valtaistuimella istuvalle heebolle seuraa kohtaus, jonka aikana nimeän hänet oletusnimensä mukaisesti Edgariksi.

Kohtauksen jälkeen vaeltelen sisäpihan vasemmanpuoleisista pariovista sisään ja vasemmanpuoleiseen torniin, jossa vanhalle naiselle puhuminen johtaa välivideoon, jonka aikana nimeän Edgarin veljen oletusnimensä mukaisesti Sabiniksi. Lopuksi palaelen valtaistuinsaliin.